Joululahja info - joululahja pojalle
Joululahjan hankkiminen pojalle on ehkäpä joululahjavalinnoista helpoin. Pojat pitävät samoista asioista vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Pojalle aina mieluisia lahjoja ovat esimerkiksi pikkuautot, formulat, autoradat, jääkiekkopelit, koottavat lentokoneet, legot, robottisarjat, urheiluvälineet kuten jalkapallo tai suosikkijoukkueen fanipaita, kalastustarvikkeet ensi kesää varten, aloitteleville nikkareille työkalut ja rakennussarjat.
Muita klassikkoja ovat lautapelit ja tietenkin nykyään videopelit. Kannattaa pitää mielessä vanhat klassikkopelit kuten Afrikan tähti ja Monopoli - ne säilyttävät mielenkiintonsa vuosikymmenestä toiseen. Uuden XBox, PlayStation, Wii tai muun videopelin antaminen jouluna on kuitenkin harkittava tarkkaan: Kun pojat saavat uuden pelin käsiinsä, koko joulu alkaa pyöriä sen videopelin ympärillä, ja muu jouluilo helposti unohtuu. Tämän jutun kirjoittaja suosittelisi videopelien hankintaa sitten vasta joulun jälkeen.
Fakta: pojat eivät toivo pehmeitä paketteja. Toki pehmeitä paketteja tarvitaan, ja ulkoiluvaatteet, urheiluvaatteet ja varsinkin varhaisnuorille muodikkaat vaatteet ovat paitsi tarpeellisia myös mieluisia lahjoja, mutta pojille täytyy aina ehdottomasti olla kovia paketteja, joissa on poikamaisia tavaroita sisällä.
Lahjaideana pojankin kohdalla on oleellista, että hankkii pojalle sellaisen lahjan mitä poika itse toivoo, eikä sellaista minkä lahjan antaja pitää hyödyllisenä. Hyötytarvikkeita voi sitten hankkia myöhemmin, kun arki koittaa.