Joululahjaostokset netistä
Nettikauppojen roima lisääntyminen on helpottanut monella tavalla joululahjojen hankkimista. Se joka ei pysty, ehdi tai halua kulkea joulun alla kaupasta kauppaan ostamassa lahjoja, voi klikkailla ostoksensa nettipuodeista. Nettikaupassa voi tehdä ostoksia juuri silloin kuin itselle parhaiten sopii ja joissain kauppasovelluksissa oman ostoskorin voi tallentaa ennen kuin vahvistaa tilauksen. Nettikaupat hyödyttävät myös erityisesti pienempien paikkakuntien asiakkaita, joilla ei ole mahdollisuutta päästä itse myymälään. Monia tuotteita kosmetiikasta ja kirjoista aina elektroniikkaan ja huonekaluihin saa ostettua kätevästi ympäri maan.
Dollarin alhainen kurssi houkuttelee kenties tilaamaan suoraan Yhdysvalloista, mutta EU:n rajojen ulkopuolelta tilatessa kannattaa huolehtia etteivät ostokset ylitä tullausrajaa. Ulkomaisia nettiostoksia varten luottokortti on välttämätön ja ns. Paypal-tili usein hyödyllinen. Toimitusajat vaihtelevat muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että tunnetut ja isot nettikaupat ovat hyvin luotettavia. Jos nettikauppa on tuntematon ja pieni ja sen sivut ovat puutteelliset eikä niitä päivitetä usein, tilaamista kannattaa harkita tarkemmin.
Kotimaiset nettikaupat palvelevat yleensä hyvin, etenkin pienissä nettipuodeissa palvelu on usein henkilökohtaista ja joustavaa. Ellei puodissa ole mahdollisuutta maksaa pankin tai luottokortin kautta, maksu tapahtuu useimmiten ennakkolaskulla eli tilaaja maksaa tavaran etukäteen. Monissa nettikaupoissa on mahdollisuus valita lahjan saajan kotiosoite tavaran lähetysosoitteeksi ja omalla tekstillä varustettu kortti liitetään lahjan kylkiäiseksi, jolloin ostajan ei tarvitse huolehtia edes joululahjansa postituksesta.