Joululahja.info

 


Itsetehdyt joululahjat


On ihmisiä jotka arvostavat, suorastaan vaativat itse tehtyjä joululahjoja ja toisaalta taas niitä, jotka haluavat vain ostettuja tavaroita, eivätkä voi ymmärtää mikä itse tehdyssä lahjassa viehättää. Jos tietää lahjan saajan arvostavan itse tehtyä, se on hyvä vaihtoehto. Perheet voivat valmistaa monia itsetehtyjä joululahjoja – esimerkiksi kynttilöitä, saippuaa tai helmikoruja – sarjatuotantona, perheen sisäisissä talkoissa.

Erilaiset käsityöt, erityisesti neulomukset, ovat suosittuja lahjoja. Perussukkien tekemisen taito on arvokas, koska käsin neulotut sukat ovat aina yksilölliset ja mahdollisesti jopa mittojen mukaan tehdyt. Osaava löytää sukkiinsa myös mitä erilaisempia malleja, paksujen villasukkien lisäksi voi vaikka goottityyliä edustavalle kummitytölle neuloa pitkät mustat pitsisukat. Kaupoissa myydään nykyään myös ns. pätkävärjättyjä lankoja, joista neulotut sukat, lapaset ja myssyt raidoittuvat ilman että neulojan tarvitsee vaihtaa lankaa. Materiaaleissakin on huomattavaa vaihtelua: villalle allerginen voi valita soijalankaa, maissilankaa tai jopa rapujen kuorista tai maitoproteiinista valmistettua lankaa.



Saippuan ja ns. kylpypommien valmistaminen on suhteellisen helppoa ja niihin saa hankittua tarvikkeita askartelutarvikkeita myyvistä liikkeistä tai netistä. Perusreseptiä varioidaan vaihtamalla rasvan koostumusta ja tuoksuaineita. Kynttilöiden valmistaminen muistuttaa paljolti saippuan valmistamista: ensin sotketaan massa, joka kaadetaan muottiin ja annetaan kovettua. Yksinkertaisia helmikoruja- tai koristeita osaavat valmistaa myös perheen pienimmät, jos he vain osaavat pujottaa helmiä nauhaan tai vaijeriin. Koru- ja koristeohjeita saa usein helmien mukana.