Erilainen joululahja
Joululahjan ei tarvitse olla aineellinen eikä mitenkään näkyvä. Erilainen joululahja voi olla palvelu, kokemus, tai vaikka lupaus. Erityisesti eettiset hyväntekeväisyyslahjat ovat yleistyneet myös joululahjana: todella erilainen lahja on ostaa lahjansaajan nimissä vesiputki, lehmä tai puuntaimia, jotka hyödyttävät kenties kokonaista kylää toisella puolella maapalloa. Eettinen lahjoittaja ottaa samalla kantaa maailman tilaan ja toimii kulutuskriittisesti joulun markkinahumua vastaan. Hyväntekeväisyyslahjan ostaja ei omalla toiminnallaan ainakaan lisää tarpeettomien, kaatopaikalle jo varhaisessa vaiheessa joutuvien tavaroiden määrää.
Palvelulahjat voivat myös olla kulutuskriittinen kannanotto tai osoitus tuesta yrittäjyyttä kohtaan. Erityisesti erilaiset kauneuteen ja terveyteen liittyvät hemmottelupalvelut – hieronnat, kasvo-, käsi- ja jalkahoidot – ovat suosittuja joululahjoja, samoin kuin ravintolalahjakortit tai elokuva-, teatteri- tai konserttiliput. Myös erikoisempia elämyksiä voi ostaa joululahjaksi. Kuumailmapallolento on varmasti erilainen joululahja, ja luksusauton vuokraaminen päiväksi tai jonkin harvinaisemman urheilulajin kokeileminen ovat juuri sopivia kerran elämässä koettavia elämyksiä, joista jää pysyviä muistoja. Parasta tietysti on, jos lahjan antaja ja lahjan saaja pystyvät jakamaan kokemuksen tai elämyksen.
Rahan antaminen lahjaksi on sekin yksi tapa muistaa, myös erilaisena joululahjana. Kylmä käteinen voi lämmittää erityisesti opiskelijaa, jonka kaikki rahat menevät päivittäisiin elinkustannuksiin. Se, että voi joskus mennä harkitsematta kahville tai ostaa suunnittelematta jonkun vaatekappaleen, on pienituloiselle luksusta. Säästäväinen sielu voi lahjoittaa rahaa myös järkisyistä: tavaran, jonka hän haluaisi ostaa, saattaa saada joulun jälkeisistä alennusmyynneistä jopa puoleen hintaan.